Kuntokauppa.fi on vuonna 2007 perustettu voimakkaaseen kasvuvaiheeseen edennyt monikanavainen urheilukauppa. Visiomme on kasvaa toimialan parhaaksi yritykseksi Pohjoismaissa asiakaskokemuksella, henkilöstökokemuksella ja kannattavalla kasvulla mitattuna. Toimintaamme ohjaa dynaaminen aikaansaamiseen ja jatkuvaan kehittymiseen kannustava kulttuurimme sekä missiomme "hyvinvointia ihmisille". Liiketoimintamallimme ytimessä ovat vahva verkkokaupan osaaminen ja tuotevalikoiman kehittäminen. Suomessa toimipisteemme sijaitsevat Tampereella ja Vantaan Tammistossa, minkä lisäksi käynnistämme parhaillaan toimintaa Ruotsin Tukholmassa.

Kuntokaupalla tuotetiimi tekee jatkuvasti töitä tuoteportfolion kehittämisen eteen. Kasvumme myötä etsimme Product Data Analystiä menestystuotteiden rakentamisen ja markkinoimisen taustalle. Tuotedata-analyytikko on henkilö, jonka työtä ei ohjaa intuitio, vaan data, ja jonka koostama tietämys toimii selkänojana liiketoimintaan liittyvissä päätöksissä. Keskeisiä työtehtäviäsi on:

  • Muodostaa datan pohjalta perusteltuja näkemyksiä muille tiimeille, mm. tuote- ja  markkinointitiimille.
  • Luoda malli datan keräämiseen ja hallinnoinnille Kuntokaupan tarpeiden mukaan. 
  • Tukea tuotetiimiä menekkiennusteiden muodostamisessa ja uusien menestystuotteiden löytämisessä.
  • Numeerisen datan käsittely ja sen esittäminen visuaalisessa muodossa.

Tekniseltä osaamiseltasi seuraavat asiat ovat sinulle tuttuja:

  • Kyky hankkia ja hallinnoida kysyntädataa eri kanavista (mm. Google Business -työkalut), minkä lisäksi käytät sujuvasti Exceliä ja analysointityökaluja.
  • Katsomme eduksesi, jos sinulla on osaamista data-automaatioiden luomisesta (Python, SQL).
  • Koulutusta ja/tai kokemusta kaupallisen datan analysoimisesta. Ymmärrys FMCG:sta ja verkkoliiketoiminnasta on ehdottomasti iso plussa.

Toivomme sinulta seuraavia ominaisuuksia:

  • Analyyttisyys ja numeroihin perustuva hahmotuskyky. “Mutun” pohjalta toimiminen ei kuulu repertuaariisi.
  • Kykyä perustella näkemyksiä ja antaa kehittäviä, liiketoimintaa tukevia ehdotuksia.
  • Liiketoiminnallista pelisilmää – Kuntokauppa on alati kiinnostunut uusista asiakkaita innostavista kuntoilutuotteista.
  • Tehtävä on meille tärkeä ja etsimme oikeaa persoonaa, joten emme halua rajata tehtävää kokemusvuosien mukaan. Jätä hakemus, niin jatkamme siitä keskusteluita!

Meillä on halu tukea työntekijöidemme hyvinvointia – innostamalla ja kannustamalla toisiamme luomme yhdessä viihtyisän työpaikan. Panostamme reiluun ja inspiroivaan kulttuuriin, jossa kaikki työkaverit voivat kokea olevansa tärkeitä ja arvostettuja. Hyvä ja tekevä asenne ei jää meillä piiloon, vaan tarjoamme kiinnostavia uramahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Haluamme kuulla uusista ideoista ja innovoida yhdessä, jotta työympäristömme pysyy hyvinvoivana ja kehittyy jatkuvasti! Talomme etuihin kuuluvat muun muassa joustava työaikapankki, säännölliset hieronnat ja liikuntasetelit, virvokkeet toimistolla ja henkilökunta-alennukset tuotteista. 

Olisiko tämä sinun paikkasi? Rekrytoinnissa meitä tukee Sytytä.fi:n Kristian Paloheimo, ja voit jättää hakemuksesi järjestelmään osoitteesta rekry.sytyta.fi. Erillisissä kysymyksissä voit lähettää sähköpostia osoitteeseen kristian@sytyta.fi tai soittaa 0405738900. Käsittelemme kaikki hakemukset henkilötietojasi kunnioittaen ja tiedotamme prosessin jatkosta lähiviikkoina. Osana päihdeohjelmaamme tehtävään valitulta henkilöltä vaaditaan negatiivinen huumausainetesti työhöntulotarkastuksen yhteydessä. Tällä pienellä eleellä pyrimme edistämään henkilöstömme sitoutumista työskentelemään missiomme sekä toimialamme mukaisesti ihmisten hyvinvoinnin, liikunnan ja terveyden hyväksi.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Miksi jättää hakemus?

Me saatamme sinut yhteen yritysten kanssa, joille haluat työskennellä. Tietoturvasi on meille kunnia-asia, emmekä viesti mitään ilman suostumustasi

  • Saat tietää avautuvista työpaikoista ensimmäisenä.

    Kun jätät hakemuksen, saat nopeiten tiedon sinua kiinnostavista työtehtävistä ja kutsun haastatteluun.

  • Voit aina päivittää hakemustasi.

    Pääset aina päivittämään tietoja, jotka olet antanut. Verkostoituessasi kanssamme voit jakaa meille perinteisen CV:si sekä esimerkiksi videohakemuksen.

  • Emme spämmää.

    Emme lähetä turhaan viestejä. Otamme yhteyttä sinuun vain toivomuksiesi mukaan.

Hakijoiden kumppani

Tämä rekrytointialan yritys panostaa viestintään alan parhaita työkaluja käyttäen. Meidän kanssa et jää pimentoon, vaan saat apua haun eri vaiheissa. Haluamme asioida vain vastuullisten yritysten kanssa verkostoa hyödyntäen.

Joko Sytytä Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@sytyta.fi
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta